Annuiteettilaina vaihtoehtona

Lainaa voi maksaa takaisin kolmella eri tavalla. Tapoja ovat seuraavat

  • kiinteä tasaerälaina
  • tasalyhennyslaina
  • tasaerälaina eli annuiteettilaina.

Jokaista lainaa maksetaan kuukausittain takaisin, mutta takaisin maksun nopeudessa on puolestaan eroja. Näin on myös siinä, kuinka viitekoron muutokset vaikuttavat lyhennysten suuruteen. 

Kiinteä tasaerälaina ja tasaerälaina ovat eri asioita, siksi jälkimmäistä onkin järkevämpi kutsua sen toisella nimellä: annuiteettilaina. Ensiksi mainittua maksetaan takaisin erinä, jotka pysyvät aina samoina. Tässä tilanteessa voi käydä niin, että laina-aika pitenee jos korot nousevat. Vastaavasti laina-aika lyhenee silloin, jos korot pienenevät. Annuiteettilainan maksuaika pysyy ennallaan.

Mistä laina koostuu?

Laina koostuu muutamasta tekijästä. Ne ovat lainan summa, lainan korko ja se, kuinka lainaa lyhennetään. Koska annuiteettilainassa maksuajan pituus pysyy samana, on kiinnostavaa kuinka sitä maksetaan takaisin.

Kun kiinteässä tasaerälainassa lyhennysten suuruus pysyy samana, on annuiteettilainassa luonnollisesti tilanne se, että viitekorkojen muutokset joko nostavat maksuerien suuruutta tai sitten pienentävät niitä. Viitekorkoja tarkistamalla lainan antaja joko nostaa tai pienentää maksuerää sen mukaan, mikä tilanne on koroissa milloinkin on menossa.  Annuiteettilainan päättymisaika on kuitenkin tiedossa jo lainaa sopiessa.

Eri tilanteisiin voi sopia paremmin kiinteä tasaerälaina paremmin kuin annuiteettilaina. Tasalyhennyslainassa puolestaan maksuerässä on kiinteä lyhennysosa, mutta päälle tulevat korot muuttavat maksuerää kokonaisuudessaan. Kuukausittaiset erät ovat kokonaisuudessaan suuria lainan alussa. Lainan ottajalle on mukava tilanne, jos korkotaso säilyy samana. Tällöin maksuerät pienenevät koko ajan koron osuuden pienentyessä. Näiden lisäksi on harvemmin käytössä lainoissa ns. bullet-laina, jonka koko osuus maksetaan kerralla pois.

Tasaerä voi olla monen talouteen helpompi ratkaisu, sillä silloin tietää kuukausittaisen maksun määrän eikä tule yllätyksiä. Sen huonompi puoli on lainan maksun venyminen. Niin tasalyhennyksessä kuin annuiteettilainassa on tiedossa lainan päättymispäivä, tai ainakin kuukausi. Annuiteettilaina sopii sellaiseen talouteen, jossa kuukausittaiset muutokset eivät tee elämästä vaikeaa.

Kiinteässä tasaerälainassa saattaa alkuvaiheessa stressata se, että lyhennyksen osuus on alussa niin pieni, ettei laina tunnu lyhentyvän lainkaan. Kun lainanmaksua on jonkin aikaa suoritettu, alkaa itse lainakin lyhentymään nopeammin. 

Korkoja enemmän lainan alussa

Annuiteettilainassa lyhennykset alkavat periaatteessa silloin, kun lainan koroista on kuitattu puolet. Näin korkoja maksetaan alkuvaiheessa enemmän.

Annuiteettilainan ottajat ovat yleensä tuloiltaan hyvällä mallilla, eikä kuukausittaisia menoja ole laskettu aivan prikulleen, koska pelivaraakin on. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää, kuinka paljon korot voivat todennäköisesti heitellä ja kuinka paljon se voi vaikuttaa maksuerän suuruuteen. Näin pystyy suunnittelemaan paremmin lainan ottamista. Onhan kuitenkin mukavampi, että lainasta pääsee eroon nopeammin.

Asuntolainat ovat sen verran suuria, että on joskus tarpeen pyytää lyhennysvapaata pankista niille. Lyhennysvapaassa maksetaan yleisesti ottaen lainan korkoja, kun taas itse laina ei tänä aikana lyhene. Lyhennysvapaat ovat silloin tarpeen, jos taloudessa menee esimerkiksi väliaikaisesti heikommin, tai lainan ottaja joutuu investoimaan johonkin toiseen isompaan asiaan samanaikaisesti - esimerkiksi remonttiin.

Annuiteettilainoissa lyhennysvapaita voidaan käyttää, mutta koska tällöin lyhennykset joita ei makseta, kasvattavat korkoa. Tällöin kannattaa miettiä ovatko lyhennysvapaat järkeviä.

Riskien hallintaa

Lainan ottamisessa tulee aina miettiä myös sellaisia riskejä, joita voi tulla esimerkiksi asunnon ostamisessa. Kun lainaa on otettu asuntoon, oletetaan että kaikki menee kuin Strömsössä tai junan vessassa. Aina ei kuitenkaan näin ole. Joskus vanhemmista asunnoista voi paljastua erilaisia ongelmia, kuten esimerkiksi yllättävät remonttien tarpeet. Tällöin on järkevää miettiä lainan maksu sen mukaan, että yllättävätkin tilanteet voidaan hoitaa kunnolla ja kunniallisesti.

Uuden asunnon hankinnassakin voi tulla yllättäviä hidasteita ja haasteita, kuten vaikkapa tontilta paljastuvia yllätyksiä, jotka pakottavat rakentamaan talon eri tavalla kuin alunperin oli suunniteltu. Annuiteettilaina, eivätkä muutkaan maksutavat aina auta tässä vaiheessa.

Jos tilanne äityy pahaksi, kannattaa miettiä siinä vaiheessa muitakin lainavaihtoehtoja. Pankin kanssa tietenkin kannattaa ensisijaisesti keskustella, kuinka lainan takaisinmaksua voidaan hoitaa niin ettei talous mene kuralle, jos vaikkapa muutaman kymmenen tuhannen remontti on edessä.

Vertaile aina kun mahdollista

Joskus on mahdollista ottaa toinen laina asuntolainan päälle joko pankista, tai sitten rahoituslaitoksista. Rahoituslaitoksista voi saada kulutusluottoja muutamaankin kymmenen tuhanteen euroon asti. Nämä kulutusluotot eivät vaadi takausta, joten niiden hakeminen on erityisen helppoa. Sopivan luoton etsimiseen auttaa esimerkiksi tämä sivusto, jota olet juuri lukemassa.

Lainojen vertailu on aina kannattavaa, on sitten tähtäimessä pankin lainat erilaisilla maksutavoilla (kiinteällä tasaerällä, tasalyhennyksellä tai annuiteetilla) tai sitten helposti haettavat kulutusluotot. Viimeksi mainittuja voi hakea verkossa pelkkien henkilötietojen ja verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.

Niin lainoissa kuin niiden maksutavoissa voi olla suuria eroja, ja erilaiset lainat sekä maksutavat ovat järkevämpiä eri talouksiin. Mikään yksittäinen laina tai maksutapa ei ole siis yksiselitteisesti paras juuri sinulle. Lainojen ominaisuuksiin kannattaa kuluttaa aikaa, sillä se voi tulla huomattavasti halvemmaksi loppupelissä.

Lue lainoista lisää sivuiltamme ja tee luottojen vertailu kätevästi samalla.



Juha Virtanen
finaton.com/fi/juha-virtanen

Koulutettu, lainoista ja säästämisestä kiinnostunut asiantuntija auttaa sinua löytämään toimivan ja edullisen lainaratkaisun pieneen tai suureen rahantarpeeseen. Haluan sinun löytävän parhaan mahdollisen lainan pienellä vuosikorolla ja kilpailukykyisin lainaehdoin.