Vuokra-asuntomarkkinoilla voi myös löytyä joskus todellisia helmiä, jolloin vuokralla asujan on helppo pakata kimpsunsa ja kampsunsa, ja muuttaa seuraavaan asuntoon - kunhan on tehnyt irtisanoutumisilmoituksen viimeistään kuukautta ennen muuttopäivää (ja edellisen kuun loppuun mennessä). Toiseen asuntoon muuttaessa voi tulla eteen kuitenkin useita stressaava aihe – takuuvuokra.
Tämä voi tulla eteen siinä vaiheessa kun kaikki muu on reilassa. Moni voi unohtaa takuuvuokran vielä silloinkin kun on käynyt allekirjoittamassa vuokrasopimuksen, joskin siinä vaiheessa tulisi myös vuokraajan muistuttaa tästä. Takuuvuokra on vakuus sitä varten, että asunnossa on jotain korjattavaa vuokralaisen jäljiltä tai sitten vuokra / vuokria on jäänyt maksamatta. Siksi takuuvuokra voi olla esimerkiksi yhden kuukauden vuokran suuruinen, mutta kahden tai kolmenkin kuun vuokran suuruinen takuuvuokra on hyvin yleinen tapa.
Monilla vuokra-asujilla ei tällaista summaa ole säästössä, joten takuuvuokra on varmasti yksi suurimpia stressin aiheita vuokra-asumisessa. Sitä ei juuri helpota edes se tieto, että takuuvuokran saa takaisin siinä vaiheessa, kun muuttaa pois asunnosta. Sillä varauksella kuitenkin, ettei asunnossa ole mitään sellaista korjattavaa, jonka vuokralainen on itse tahallisesti tai huolimattomuuttaan aiheuttanut.
Takuuvuokrat voidaan tallettaa toki myös vuokralaisen nimiin laitetulle takuuvuokratilille, jossa se kasvaa korkoa. Sitä ei kuitenkaan saa nostaa käyttötilille ennen muuttoa.
Takuuvuokra maksetaan useimmiten ennen kuin vuokralainen saa avaimet. Takuuvuokran eräpäivä voi viikkoja ennen varsinaista muuttoa, mutta pääsääntöisesti kuitenkin muuttopäivään ja avainten saamiseen mennessä. Ilman takuuvuokrien maksua avaimia ei yleensä luovuteta. Vuokralaisen kannattaa huolehtia myös siitä, ettei maksa takuuvuokraa ennen kuin sopimus vuokrauksesta on allekirjoitettu.
Vuokravakuudet maksetaan kun asunnon vuokraus ja siitä tehty sopimus on päättynyt. Takuuvuokran palautuksellakin on määräaika, joka on hieman häilyvä. Sopimuksiin se on merkitty yleensä “kohtuullisen ajan kuluttua”, joka on jotakuinkin viikosta kahteen siitä kun asunnon vuokrasopimus on päättynyt.
Parhaiten takuuvuokran takaisin maksusta voi itse huolehtia maksamalla vuokrat ja pitämällä asunnosta hyvää huolta. On toki totta, että joskus vuokranantaja voi toimia itsekin arveluttavalla tavalla ja pyrkiä maksattamaan vuokralaisellaan sellaisia kuluja, jotka eivät hänelle mitenkään kuulu. Asunnon normaalisesta kulumista ei esimerkiksi pitäisi vuokralaisen korvata, mutta joskus voi tulla eteen kiistaa siitä, mikä on normaalia kulumista.
Pitkän ajan kuluessa syntyneitä jälkiä voidaan kutsua tavanomaiseksi kulumiseksi. Lyhyen ajan sisällä tulleet vauriot eivät sitä välttämättä ole. Jos vuokranantaja on sallinut eläimet asuntoon, jossa on parketti ja eläinten kynsistä on tullut jälkiä vaikkapa muutaman vuoden aikana, on tämä käsitettävä tavanomaiseksi kulumiseksi. Vuokranantaja olisi muussa tapauksessa voinut kieltää taloudet, joissa on lemmikkieläimiä.
Vakuuden hankkiminen voi tuntua vaikealta, jos vuokralaisilla ei ole säästöjä. Ne joilla on mahdollista säästää, pysyy takuuvuokra edelleen säästössä jos asunto pysyy kunnossa. Yhä useammalla on kuitenkin vaikeaa säästää siinä vaiheessa, kun joutuu miettimään jopa sitä, riittävätkö ruoat koko kuukaudeksi. Ainoa säästömahdollisuus voi olla edellisen vuokra-asunnon takuuvuokran käyttäminen uuteen, mutta tämä on toisaalta erinomaisen järkevää.
Lainan ottaminen on nopea tapa saada takuuvuokra kasaan. Lainoja on monenlaisia: on vakuudellisia ja on vakuudettomia. He, joilla on pienemmät tulot ja vähemmän turvaverkkoja, voi vakuudettomat lainat olla usein ainoa vaihtoehto. Vakuudeton laina ei välttämättä ole kuitenkaan huono sellainen.
Ennen vakuudettoman lainan ottamista kannattaa kokeilla kuitenkin Suomen valtion tarjoamat mahdollisuudet. Kunnista on mahdollista saada tukea moniin elämään liittyviin asioihin. Vuokratuki voi hyvinkin olla yksi niistä, mutta tämä pitää hakijan ottaa itse selville Kelan kautta.
Vuokranantajan kanssa on mahdollista neuvotella myös takuuvuokran maksusta. Kannattaa kysyä esimerkiksi sitä, voitko maksaa takuuvuokran kahdessa osassa. Jos olet muuten vakuuttanut olevasi hyvä vuokralainen, voi varsinkin yksityinen vuokranantaja tulla vastaan tässä asiassa. Siihen ei kannata kuitenkaan luottaa, sillä vuokranantajilla on erilaisia kokemuksia vuokralaisista.
Vakuudettomat luotot ovat lainoja, joita myöntävät rahoituslaitokset. Niihin ei tarvitse takaajia tai vakuutena toimivaa omaisuutta. Pikavippi voi ollla äkilliseen lainantarpeeseen sopiva laina. Pikavippi ei kuitenkaan yleensä ole suuri ja se maksetaan verrattain nopeaa pois, noin parissa vuodessa.
Joustoluotto on suurempi vakuudeton laina. Sitä nostetaan joko kerralla kokonaisuudessaan, mutta sitä voidaan nostaa myös pienemmissä erissä. Joustoluottoa voi nostaa uudestaan pieniä eriä hieman luottokortin tapaan, ja samalla tavalla kuin luottokortissa, sitä voidaan nostaa uudestaan kun sitä on maksettu takaisin sopiva summa. Kulutusluotto on laina, joka nostetaan kerralla, eikä sitä voida nostaa joustavasti kuten joustoluottoa.