Nettiyhteyden nopeus

On kuitenkin totta, ettei nopeus ole kaikki kaikessa, vaan verkon vakaus. Tästä huolimatta Suomella olisi varaa kiriä Pohjoismaissakin, joissa Norja pääsee lähes 70 Mbit/s nopeuksiin. Suomi ja Ruotsi ovat aika lähellä toisiaan, mutta Ruotsi sekä Tanska päihittävän Suomen keskinopeuksissa.

Kun suomalaisilta operaattoreilta tilaa itselleen esimerkiksi laajakaistayhteyden, kannattaa muistaa, että operaattorit ilmoittavat netin nopeuden nopeusluokkina. Ne puolestaan ovat maksiminopeuksia. On siis todennäköistä, että netin todellinen nopeus on pienempi kuin operaattorin ilmoittama nopeusluokka, mutta se saattaa parhaimmillaan käydä piipahtamassa maksiminopedessa.

Netin nopeuteen vaikuttavat monet asiat. Niitä ovat esimerkiksi:

  • sijainti
  • verkkotekniikka
  • peittoalueen voimakkuus
  • verkon kuormitus
  • päätelaitteen ominaisuudet
  • ruuhka verkkopalveluissa
  • virustorjuntaohjelmistot
  • palomuuriohjelmistot
  • langattoman netin käyttö
  • katveet peittoalueilla - niitä voivat olla vaikka rakenteet talossa, jossa nettiä käytetään

Puhelimiin saa myös verrattain nopeita nettiyhteyksiä, varsinkin nyt kun 5G-liittymät alkavat olla arkipäivää. Esimerkiksi Elisan 5G-yhteyden nopeus on 1000 Mbit/s, joskin sen arvioitu nopeus voi olla mitä tahansa väliltä 10 Mbit/s ja 1000 Mbit/s.

4G LTE Carrier Aggregation -tekniikalla toteutettu 4G-liittymä voi olla maksimissaan joko 300

300 Mbit/s tai 600 Mbit/s, mutta todellisuudessa nopeus voi olla pienimmillään niinkin pieni kuin 5 Mbit/s. Yleisempi 4G LTE tuottaa maksimissaan 100 Mbit/s nopeuden, mutta sekin voi olla mitä tahansa väliltä 5 - 100 Mbit/s.

Muita tekijöitä, jotka vaikuttavat netin nopeuteen on esimerkiksi sijainti. Jos netin käyttäjä on liian kaukana tukiasemasta, voi netti olla todella hidas. Samoin siihen vaikuttaa se, kuinka monta käyttäjää on samaan aikaan. Esimerkiksi kerrostaloissa tämän huomaa helposti. Suosittuina netin käytön aikoina netti hidastuu selkeästi, kun useampi käyttäjä on linjoilla samaan aikaan.

Suomessa käytössä olevat liittymät ovat yleisimmin:

  • adsl ja vdsl -yhteydet, jotka kulkevat kuparisissa puhelinkaapeleissa
  • 4G, joka toimii radioaaltojen avulla
  • kaapeliyhteys (kaapeli-tv-talouksissa)
  • valokaapeli / valokuitu -yhteys joka on vedetty asunnolle/rakennukselle

Valokuituyhteydet ovat useimmiten parhaimpia ja laadukkaimpia kun ottaa huomioon sekä nopeuden että yhteyden laadun. Parhaimmilla valokuituyhteyksillä voidaan saavuttaa jopa 1000 Mbit/s -nopeus sekä ladattaessa että uploadatessa. 

Sopiva netin nopeus

Sopiva ja riittävä netin nopeus riippuu aivan siitä, mihin tarkoitukseen nettiä käytetään. Pelkästään netissä satunnaisesti surffailuun tai vaikkapa laskujen maksamiseen ei vaadita nopeaa nettiä. 1 Mbit/s voi olla aivan hyvä nopeus tähän käyttöön, mutta tällaisia nopeuksia ei juuri ole enää tarjolla missään paketissa.

10 Mbit/s netin nopeudella voi pelata netissä ainakin kevyempiä pelejä. Jonkin verran pystyy myös suoratoistopalveluja seuraamaan. Kannattaa kuitenkin tarkistaa olisiko 100 Mbit/s nopeus lähellä 10 Mbit/s hintaa. Sillä voi jo katsella HD-laatuisia elokuvia ja pelata korkeatasoisia videopelejä verkossa.

Mobiililiittymä vai laajakaista kotiin?

Mobiililiittymä ja laajakaista käyttävät erilaisia tekniikoita. Mobiiliverkko on luonnollisesti kokonaan langaton käyttäjälle, mutta laajakaistaverkko tuodaan valokuidun, puhelinverkon tai kaapelitelevisioverkon kautta kotiin modeemiin, josta voidaan yhdistää langallisesti tai langattomasti laitteita nettiin. Langallinen nopeus on aina parempi kuin langaton, joten varsinkin pelikonsoleihin kannattaa käyttää kaapelia yhdistettäessä verkkoon.

Mobiiliyhteyksissä netti hidastuu selvästi helpommin, jos sitä käyttää samaan aikaan paljon ihmisiä. Mobiiliyhteydet eivät sovellu niiden epätasaisen laadun vuoksi myöskään kovin hyvin verkkopelamiseen. Näissä yhteyksissä (3G, 4G ja 5G) yhdelle tukiasemalle varattu tiedonsiirtoon tarkoitettu kapasiteetti on jaettu kaikkien laitteiden kesken, jotka ovat siihen yhteydessä. Näin yhteys hidastuu samalla, kun käyttäjiä on kerralla enemmän.

Kannattaa myös muistaa, että striimatun videon nykiminen voi johtua lähettävästäkin tahosta kuten YouTubesta tai Netflixistä. Vikaa voi olla myös päätelaitteissa tai kotiverkossa.  Langallisissa yhteyksissä yhteyden nopeus on aika lähellä luvattua yhteyttä, toisin kuin langattomissa yhteyksissä.

Muistilista nettiliittymän hankkijalle

  • Mieti omat tarpeeet
  • Ota huomioon puhelimen tekniikka
  • Ota selville onko tukiasemaa lähellä
  • Vertaile eri liittymiä ja etsi ihmisten kokemuksia niistä
  • Nopeus ei välttämättä ole kaikki kaikessa, vaan nettiyhteyden laatu

Kuinka mitata nettiyhteyden nopeutta?

Verkossa on saatavilla runsaasti erilaisia nettiyhteyksien nopeusmittareita, jotka mittaavat sekä lähtevän liikenteen nopeuden että vastaanottavan liikenteen nopeuden kätevästi alle minuutissa. Nämä mittarit ovat maksuttomia ja helppokäyttöisiä, ja ne löytyvät omilta verkkosivuiltaan.

Yksi tällainen on Speedtest.net -verkkosivu, jota voi kokeilla niin usein kuin haluaa. Toinen tällainen on Fast.com, joka on Netflixin omistama palvelu. Myös eri operaattoreilla ovat omat testit, joista kuitenkin jotkut hyödyntävät valmiina olevia testejä verkkosivuillaan.

 



Juha Virtanen
finaton.com/fi/juha-virtanen

Koulutettu, lainoista ja säästämisestä kiinnostunut asiantuntija auttaa sinua löytämään toimivan ja edullisen lainaratkaisun pieneen tai suureen rahantarpeeseen. Haluan sinun löytävän parhaan mahdollisen lainan pienellä vuosikorolla ja kilpailukykyisin lainaehdoin.